- Syötyäni VitaeProta noin vuoden, huomasin vaivojeni vähentyneen ja jaksoin taas innostua asioista, kertoo Torstein Sørensen.
Norjalainen Torstein Sørensen on 47-vuotias ja työskentelee päivisin Trenorin ikkunatehtaalla. Hänellä on kolme poikaa, joista nuorin on 10 ja vanhin 20 vuotta. Hän on nuoruusvuosistaan asti pitänyt yhtä vuotta nuoremman avovaimonsa kanssa.
Elämä on mallillaan kun saa olla ja liikkua luonnossa mahdollisimman paljon. Metsänomistaja samoilee sekä yksin että perheensä kanssa usein omassa metsässään. Tänne hän lähtee uutta energiaa hakemaan, pois arjen stressistä ja usein koko perhe lähtee luontoon nauttimaan, ikään kuin pienelle minilomalle.
– Aktiivisena perheenä keksimme mielellämme yhteisiä liikuntatempauksia. Lähdemme luontoon kävelemään ja talvella hiihdämme. Lumilautailu on myös yhteinen talviharrastus.
Lisäksi hän mielellään kaataa ja pilkkoo puita omaan käyttöönsä. Se on kovaa ja vaativaa hommaa, mutta mukavaa ja haasteellista. Hän kaataa puut ja pilkkoo halot kesällä ja hakee puut talvella kun ne ovat kuivuneet.
– Silloin teen puidenhakumatkan lumikelkalla korkeiden lumikinosten läpi, hän kertoo.
Torstein liikkuu myös paljon merellä veneellään, jota hän pyrkii käyttämään mahdollisimman paljon. Suunnitelmissa on myös pienen kalastajamajan rakentaminen, hän naureskelee.
Torsteinilla oli lihas- ja nivelvaivoja, lisäksi tuntui siltä, että energiavaje oli saada yliotteen.
- Näin eräässä aikakauslehdessä VitaePro –mainoksen ja ajattelin, että tuota minun täytyy kokeilla lihas- ja nivelvaivoihini. Viihdyn työpaikallani, mutta olen liikkeessä koko päivän ja kotiin tullessani energiaa ei oikeastaan enää riittänyt kovin suuriin tempauksiin, Torstein kertoo.
- Syötyäni VitaeProta noin vuoden, huomasin yhtäkkiä että paikkoja ei enää särkenyt yhtä lailla kuin ennen ja minulla todella oli enemmän energiaa ja jaksoin taas innostua asioista. Kotona teki mieli tehdä enemmän; nikkarointia ja muita kotiaskareita, Torstein toteaa tyytyväisenä.
- Tuntuu mielekkäältä olla kotona taas aktiivinen. Asiat jäivät ennen rästiin lihas- ja nivelkolotusten takia ja jaksamisen puutteessa, hän kertoo. Nyt minusta tuntuu, että kaikki sujuu niin paljon helpommin, olen fyysisesti paljon vahvempi ja tuntuu siltä, että jaksan enemmän kuin ennen.
"VitaePro on minun ratkaisuni!", Torstein kietyttää.
VitaePro sisältää voimakkaita luonnon antioksidantteja ja vitamiineja sekä nyt myös enemmän DHA:ta! Vastustuskyvylle, lihaksille ja nivelille, sydämen ja verenkierron hyväksi sekä muistin ja näön hyvinvoinnille.