Kilpasoudun kolminkertainen olympiavoittaja Pertti Karppinen on innokas VitaePron käyttäjä, joka on aikonut pysyä aktiivisena vielä vuosia ilman erityisiä lihas- tai nivelvaivoja.
Pertti Karppinenkin syö nyt VitaeProta. Pertti Karppinen on vuonna 1953 Vehmaalla syntynyt, 201 cm pitkä, yksikkösoudun kolminkertainen olympiavoittaja. Hän on pitkän aktiiviuransa aikana kerännyt useiden muiden arvomitalien lisäksi kuusi maailmanmestaruusmitalia.
Karppinen toi yksikkösoudussa Suomelle kultaa kolmista peräkkäisistä olympialaisista, vuosina -76, -80 ja -84. Kaiken kaikkiaan hän on aktiiviuransa aikana edustanut Suomea viisissä olympialaisissa.
Pertti Karppinen valittiin Suomessa Vuoden urheilijaksi vuosina 1979 ja 1980. Hän on edelleen aktiivisesti mukana soutu-urheilun parissa ja on monen urheilijan esikuva ja innoittaja. Häntä luonnehditaan soutupiireissä aidoksi atleetiksi.
Pertti Karppisen molemmat lapset Juho ja Eeva Karppinen ovat molemmat valinneet urheilun ja soudun.
Tampereen teknillisessä yliopistossa (TTY) energia- ja prosessitekniikkaa opiskeleva 26-vuotias Juho Karppinen on myös lahjakas soutaja. Hän on kymmenen vuotisen soutajataipaleensa aikana isänsä Pertin valmennuksessa ehtinyt saavuttaa lukuisia arvokisamitaleja. Vuonna 2009 Juho souti ensimmäisen yksikkösoudun Suomen mestaruutensa 2 000 metrillä ja pronssia kaksikoissa isänsä kanssa. Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa Juho souti pronssia, päästäen edelleen ainoastaan kaksi olympiatason soutajaa. Maailman Cupissa hän ylsi hienosti sijalle 17. Tavoitteena Juholla onkin edustaa Suomea Lontoon kesäolympialaisissa 2012.
Pertin 23-vuotias tytär Eeva Karppinen valmistui kesällä Berkeleyn yliopistosta, jossa hän opiskeli neljä vuotta kansantaloustiedettä ja souti kilpaa. Harjoittelumahdollisuuden siellä olivat erinomaiset ja harjoituksia kaksi kertaa päivässä, kertoo soutustipendin yliopistoon saanut Eeva. Yliopiston kansainvälisissä kilpailuissa Eeva oli aina joukkueensa kanssa kolmen parhaan joukossa, ja Suomen mestaruuksia eri soutuluokissa Eeva on haalinut yhteensä kymmenkunta. Seuraavaksi tavoitteekseen Eeva on asettanut yksikkösoudun SM-kilpailut.
Pertti Karppinen toimi aktiiviuransa aikana palomiehenä. Hän on loisteliaan aktiiviuransa jälkeen ryhtynyt yksityisyrittäjäksi ja toimii urheiluhierojana.
Pertti Karppinen on aikonut jatkaa aktiivista elämäntyyliään vielä vuosia ilman turhia lihas- ja nivelvaivoja.
VitaePro sisältää voimakkaita luonnon antioksidantteja ja vitamiineja sekä nyt myös enemmän DHA:ta! Vastustuskyvylle, lihaksille ja nivelille, sydämen ja verenkierron hyväksi sekä muistin ja näön hyvinvoinnille.